Hangon regatta 2024

H-Veneluokka oli tänäkin vuonna regatan ylivoimaisesti suurin yksityyppiluokka. Veneitä oli ilmoittautunut 34, josta 30 saapui paikalle. Regattatunnelmaa tultiin hakemaan ja pitämään hauskaa, jokainen omalla tavallaan. Meno on kyllä rauhoittunut ainakin Itäsatamassa.

Lounastuuli oli vallitseva suunta perjantaina ja lauantaina. Voimakkuus vaihteli 5-13 m/sek ja oli usein ristiaallokkoa aurinko paistoi välillä satoi vettä. Suunnuntain vastaisena yönä tuuli yltyi ja aamupäivällä keskituuli oli 12-13 m/sek puuskissa 16 m/sek. H-Veneradalla aallon korkeus oli lähes 4 metriä. Lautakunta päätti klo 12 että ei lähdetä ulos radoille ja täten laskettiin yhteen 4 lähdön tulokset ilman poisheittoa

H-Veneiden radalla oli lähtöjärjestyksessä 8m, 6m, J70, H-Veneet ja Albinexpress. Lähtölinja oli pitkä ja aallokossa vaikea hahmottaa myös äänimerkit olivat vaisuja. U-lippu oli koko ajan käytössä ja uusintalähdöissä (2kpl) mustalippu. Monelle veneelle tuli lähtötilanteesta hylkäys mikä näkyy loppusijoituksessa.
Kokemus ohjaamisesta vasta-aallokossa näkyi tuloksissa. Pantiin myös merkille että Rickard Sommardalin nuori venekunta pysyi lähes kärjen vauhdissa. Muitakin hyviä pinnanvääntäjiä toki oli.

Regatassa neljä ensimmäistä olivat:
1. FIN-961 Stefan Winqvist, Tommy Andersson, Harri Raikamo
2. FIN-955 Erik Hagström, Heikki Haimakainen, Lauri Haimakainen
3. FIN-872 Sami Jakonen, Janne Arko, Johan Jungqvist
4. FIN-715 Rickhard Sommardal, Oskar Tanhuanpää, Lina Eväsoja, Ian Sundberg

Hangon regatta oli myös kauden kolmas rankingkisa. H-veneliiton rankingsääntöjen mukaan neljästä lähdöstä yksi on poisheitto joten tulosluettelo neljän ensimmäisen osalta on:
1. FIN-961 Stefan Winqvist
2. FIN-949 Roope Heikkilä, Jere Mikkola, Alvar Suonpää, Pessi Salmela
3. FIN-955 Erik Hagström
4. FIN-864 Teppo Järä, Ville Ruusunen, Juha Kataja, Mikko Laine

Tulokset

Voittajat: